Toimisto
OMAT YMPYRÄT
Olen Jutta Varjus, forssalaissyntyinen, paljon maailmaa nähnyt kuuden lapsen äiti. Olen perheineni asunut Espoossa, Forssassa, Sydneyssä Australiassa, Tukholman seudulla Ruotsissa ja nyt Somerolla. Teimme tosiaankin ison ympyrän Forssasta maapallon ympäri Somerolle sen sijaan, että olisimme tehneet pienen viivan Torronsuon yli. Joskus pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Somerolla olemme viihtyneet jo vuodesta 2007.
Koulutukseltani olen arkkitehtiylioppilas (Aalto-yliopisto 135,5 ov), mutta en ole ehtinyt saattaa opintojani valmiiksi, koska olen tehnyt vähän kaikenlaista ja yleensä lasten kanssa. Lapset ovat olleet elämäni ykkösajankäyttäjät 27 vuoden ajan. Ohessa olen opiskellut, tehnyt rakennussuunnittelua, kaavasuunnittelua, kuvitustöitä, pelannut SM-sarjassa ja naisten maajoukkueessa koripalloa, suojellut vanhoja rakennuksia, valmentanut lentopalloa, istunut poliitikkona kokouksissa ja muuttanut maasta toiseen muutaman kerran – aina lasten kanssa. Nyt kolme lapsistani asuu jo omillaan ja kolme nuorinta pitävät vauhtia yllä.
Vuonna 2020 täytin 50 vuotta ja lähdin uudelleen opintojen pariin hoitamaan tutkintoa loppuun. Vaihdoin Teknillisen Korkeakoulun arkkitehtiopinnot Ammattikorkeakoulu Savonian rakennusarkkitehtilinjalle ja olen ollut tyytyväinen. Opiskelu tämän ikäisenä ja vuosia töitä tehneenä on mielettömän hauskaa. Organisointikyky on vahvuuteni.